ei ihmetys lakkaa,
vain samaistuminen
muotojen vankilaan,
aikaan ja paikkaan,
tuohon kärsimyksen
kehtoon kauniiseen,
joka tuudittaa hiljaa
uneen iäisyyksiin
Mutta kun koittaa aamu
varjot yön katoaa
valo tietoisuuden sarastaa,
polttaa se tieltään
tuskan ja valheen,
hävittää kärsimyksen,
katkoo mielen kahleet
Silloin huomaat;
katoaa rajat sinun ja minun
ja yhtä olet
kanssa virran kaikkeuden,
tien pitkän
läpi vuosien ja aikakausien,
olet tehnyt lähteelle sen
loppumattoman
rauhan ja rakkauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti